BuiltWithNOF
Kysymyksiä

Kiitos kirjan saamasta suosiosta ja sen herättämistä kysymyksistä.

Kysymyksiä saa lähettää tilaus-sivulla olevaan osoitteeseen. Vastaamme parhaan kykymme mukaan.

Kysymys 7. (8.1.2010) Jatkona edelliselle kysyn vielä mielipidettäsi tilanteen parantamiseksi.

Vastaus: Kysymys on laaja. Mutta lyhyesti joitakin hyvin helposti toteutettavia toimenpiteitä: hyviin tuloksiin pyrkiviä ampujia on kannustettava harjoittelemaan omalla tekniikallaan, kilpailusarjat on palautettava ampujien tason mukaisiksi, välinevaihdoille pitää syy, ei tehtaan mainoslause, ennätyslistat pitää palauttaa oikeiksi jne.

Kysymys 6. (6.1.2010) Miksi Suomen jousiamunnan taso on välinekehityksestä huolimatta lurahtanut viimeisten vuosien aikana hyvin alas?

Vastaus: Tutkimuksia asiasta ei ole. Luultavasti keskeisiä syitä ovat ampujien vähäisyys, ampujien vähäinen harjoittelu, jatkuva välinevaihto ja niillä kikkaileminen sekä ammunnan niksien etsiminen ulkomailta ja netistä, jolloin oma tekniikka ei vakiinnu ja seurauksena on tulosten vaihtelu, jopa taantuminen ja lopulta itseluottamuksen mureneminen.

Suurnopeuskameroilla ja ns. suurnopeuskameroilla saadaan näköjään myös aika paljon epävarmuutta ampujien suoritukseen, vaikka vaikutuksen pitäisi olla päinvastainen.

Jonkinlainen, ainakin mielialavaikutus, voi olla myös liittohallituksen jatkuvilla sarjajakomuutosilla, joissa on useinmiten menty siitä, mistä aita on matalin, eli entiset ennätykset on pyyhitty pois ja uusia ennätyksiä syntyy nuorten sarjoissa liukuhihnalta. Näin junioreille luodaan kuva siitä, että he ovat todella tasokkaita ampujia.

Myöskin valtakunnalliset jäsenhankintakampajoiden tai taidon mukaisten kilpailusarjojen lopettaminen ovat keskeisiä syitä.

Kysymys 5. (14.9.2009) Minulla ei ole tarkkaa vaakaa, mutta haluisin kuitenkin huomioida virityksessä peräpainon. Onko siihen mitään jokamiehen keinoa?

Vastaus: On toki! Etsi sulallisen nuolen painopiste esim. sormen päällä. Merkitse se tussilla nuoliputkeen. Merkitse sama painopisteen paikka myös sulattomaan nuoleesi. Lisää sitten sulattoman nuolen perään maalarinteippiä tai vastavaa, kunnes nuoli pysyy tasapainossa merkitsemäsi viivan kohdalla.

Kysymys 4. !12.7.2009)

Saako kirjaa lainattua kirjastosta.

Vastaus. Monet kirjastot ovat hankkineet sen valikoimiinsa. Kirjan ISBN on 978-952-92-5686-0.

Kysymys 3. (12.7.2009)

Borderin lapageometria on piirroksen mukaan muista vastakaarijousen lavoista poikkeva. Miten vastakaaren voimakas kaareutuminen vaikuttaa vetokäyrään?

Vastaus: Vetokäyrä on pulleampi kuin perinteisten lapojen vetokäyrä. Siksi niihin varastoituu enemmän energiaa kuin muihin samanpaunaisiin lapoihin. Lopussa ei ole myöskään selkeää stackingpoint-kohtaa, vaan lavat jäykistyvät myös lopussa hyvin tasaisesti. Esim. 70” Hex 5-lavat jäykistyvät hyvin tasaisesti vielä 34” vedolla. Pitempää vetoa en mitannut. Jousiampujain kielellä lavat ovat pehmeävetoiset.

 

Kysymys 2. (9.7.2009)

Mitä hyötyä ampujalle on massaltaan keveistä lavoista verrattuna massaltaan raskaampiin lapoihin?

Vastaus: Ensinnäkin jännitettyyn jouseen varastoitunutta energiaa ei haaskaudu niin paljon lapojen liikuttamiseen ja toiseksi ampujaan kohdistuva rekyylipotku on pienempi. Edellisestä on seurauksena suurempi nuolen nopeus ja jälkimmäistä mahdollisuus käyttää entistä kevyempää nuolta ammuntatunteen säilyessä kuitenkin miellyttävänä. Siitä on puolestaan seurauksena entistä suurempi nuolen nopeus ja matalampi nuolen lentorata.

 

Kysymys 1. (8.7.2009)

Sopiiko kirja myös talja-ampujalle?

Vastaus: Kirja on jousiampujan perusteos soveltuen kaikkien jousityyppien harrastajille metsästäjästä kilpa-ampujaan, koska samat fysiikan lait pätevät kaikille jousityypeille ja niiden harrastajille.

 

[Aloitus] [Kansi] [Saatteeksi] [Takakansi] [Tilaus] [Kysymyksiä] [Arvioita kirjasta]